Hannu ja Kerttu on satu, jonka jokainen lienee joskus kuullut. Ostin kirpputorilta pikkurahoilla vanhan kirjan, jossa on yhteensä viisi Grimmin satua. Hannu ja Kerttu oli myös mukana, joten lähdin innolla tutkimaan sitä tätä tehtävää varten.
Hannu ja Kerttu kertoo kahdesta köyhän perheen lapsesta, jotka vanhemmat äidin painostuksesta jättävät metsään. Ensimmäisellä kerralla lapset löytävät kotiin, toisella eivät. Sen sijaan lapset päätyvät vanhan noidan piparkakkutalolle. Talolla noita vangitsee lapset ja tarjoaa heille paljon erilaisia herkkuja lihottaakseen heidät pataansa. Lapset selviytyvät kekseliäinä pitkään, mutta lopulta noita kyllästyy odottamaan, ja haluaa keittää Hannun elävältä. Uunin ääressä Kerttu kuitenkin tönäisee noidan uuniin, ja lapset vapautuvat. Lapset löytävät noidan rikkauksia, ottavat niitä mukaansa ja lähtevät takaisin kotiin. Kotona isä on pakahtua onnesta, sillä ilkeä äitikin oli kuollut.
Satu on klassinen ja aluksi sitä tuntui vaikealta lähteä analysoimaan. Opetukseksi tarinan takaa löysin kuitenkin moraalin. Lopussa paha saa palkkansa ja hyvä palkitaan. Kaikki saavat siis ansionsa mukaan. Se lieneekin sadun tärkein opetus. Satu kertoo myös sisarusten vahvasta yhteydestä ja toisistaan huolehtimisesta, minkä takana piilee ajatus yhdessä selviytymisestä. Rohkeuskin on selvästi sadussa läsnä, sillä lapset uskaltavat uhmata paitsi vanhempien hylkäämistä myös pahaa noitaa.
Oman näkemykseni mukaan satu on sukupuolineutraali, ja sopii siis hyvin sekä tytöille että pojille. Mukana ei ole vahvasti feministisiä prinsessasadun piirteitä muttei myöskään maskuliinisen sankarisadun ominaisuuksia. Varsin kivaa luettavaa koko perheelle siis siinä mielessä. Sekä tytön että pojan nokkeluus ja oivallukset ovat tärkeitä, mikä tuo esille heidän välistään tasa-arvoa.
Sadussa on paljon raa'alta tuntuvia kohtia. Esimerkiksi vanhempien hylkääminen, vangiksi jääminen, elävältä keittäminen ja noidan palaminen uunissa tuntuvat aikuisesta lukijasta liiankin rajuilta. Lasten kanssa voi kuitenkin olla, ettei näihin asioihin kiinnitetä huomiota. Ainakin asiat pysyvät luultavasti lasten mielessäkin sadun tasolla, eivätkä pelota lasta. Syntyvä keskustelu on mielestäni aina vain hyvä asia, ja ajatuksia tämä satu varmasti tulee herättämään. Pelottavien asioiden lisäksi sadussa on myös paljon hauskoja kohtia: lapset pystyvät vetämään vanhempiaan nenästä, ja piparkakkutalo on mitä makoisin mielikuva. Pohdin lähtisinkö lukemaan satua aivan pienille lapsille, mutta 5-6-vuotiaille jo aivan varmasti. Uskon, että monet asiat sadussa houkuttavat lasta - siksi se onkin yhä edelleen lasten suosikkisatuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti