Adalminan helmi

Satu kertoo kuningasparin ainoasta tyttärestä, prinsessa Adalmiinasta, joka saa haltiattarilta kaksi lahjaa: kauneutta, rikkautta ja viisautta tuovan helmen sekä hyvän ja nöyrän sydämen. Hyvän sydämen Adalmina saisi kuitenkin vasta sitten, jos hän kadottaa helmensä. Kuningaspari lelli Adalmiinan piloille, ja hän saikin kaiken, mitä ikinä tahtoi. Koko hovi ja kuningaskunta tekivät kaikkensa pitääkseen prinsessan tyytyväisenä. Rajaton palvonta sai Adalmiinan ylpistymään, ja hänen sydämensä olikin kova ja täynnä itseään. Eräänä päivänä prinsessa päätti karata hovista, ja päätyi metsään. Lammikkoon kurkistaessa helmikruunu putosi veteen, ja yhtäkkiä loistokkuus olikin poissa. Pelästynyt prinsessa lähti vaeltamaan metsään, jossa hän päätyi lopulta vanhan naisen mökkiin, jonne hän sai asettua turvaan. Adalmina vietti naisen luona vuosia, ja yksinkertainen elämä teki hänet onnelliseksi. Vanhemmat eivät kuitenkaan luovuttaneet ainokaisensa etsinnöissä, ja lupasivat löytäjälle prinsessan ja puoli valtakuntaa. Eräänä päivänä sattui kuitenkin prinssi Sigismund sattui mummon mökille, ja lämmin tunne valtasi hänet hänen nähdessään Adalminan. Löysipä prinssi vedestä myös kauan kadoksissa olleen kruunun, jota sitten sovitettiin kaikille nuorille neidoille. Lopulta paikalle pääsee myös Adalmiina, joka samalla saadessaan kruunun päähänsä, alkaa jälleen loistaa upeana. Tällä kertaa hän sai kuitenkin pitää myös toisen lahjoista, pyyteettömän sydämen.

Zacharias Topeliuksen Adalminan helmi on perinteinen satuklassikko. Sadun opetus korostaa hyväsydämisyyden arvoa, ja kertookin samalla liiallisen ylpeyden seurauksista. Onnellisuus ei vaadi rahaa ja rikkauksia, vaan se on tehty pienistä asioista. Arvoa on osattava antaa myös aineettomille asioille. Sadun päähenkilö, prinsessa Adalmina, elää lapsuutensa ylpeänä ja täynnä itseään, mutta lopulta saa hyvän ja auttavaisen sydämen. Sadussa päästäänkin vaikeuksien kautta voittoon, ja siinä korostetaan ajatusta siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttua.

Satu sisältää kuvailevaa ainesta ja on juoneltaan johdonmukainen. Satu kertoo kuninkaallisista, jotka ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, jotka astuvat elämän poluilla kuoppiin. Mukana on kuitenkin myös enemmän satuolentoihin luokiteltavia hahmoja, kuten haltiakummeja. Satu hyödyntää myös personifikointia elollistetun luonnon, puhuvien kukkien, kautta. Näillä perusteilla lähtisinkin luokittelemaan Adalminan helmen taidesaduksi, johon kytkeytyy myös kansansatujen piirteitä. Erityisesti miljööt sopivat hyvin kansansatuun, sillä metsä on sadussa merkittävässä osassa. Metsä voidaan nähdä myös romanttisena luonnonmiljöönä, mikä viittaa taidesatuun. Helmi on taianomainen ihme tuodessaan rahalla saavuttamattomissa olevia ominaisuuksia Adalmiinalle. Myös paikannimet puuttuvat tarinasta, eikä tarkka tapahtuma-aika ole selvä. Hyvän sydämen tärkeys on kovin vahvasti sadun taustalla. Sadussa on onnellinen loppu, sillä lopussa hyvä palkitaan.

Henkilöt sadussa ovat lähtötilanteessa kuninkaallisia ja heidän hoviväkeään. Tavalliset ihmiset mainitaan lähinnä prinsessan ihailijoina. Haltiatarkummit luokittelisin satuolennoiksi. Metsässä asuva nainen on puolestaan tavallinen, jopa köyhä. Kruunua sovittamaan tulleet kylän nuoret naiset ovat tavallista väkeä, joista ainakin osan voi lukea myös pettureiksi, sillä hei toivoisivat kruunun sopivan heille, jolloin he saisivat prinsessan roolin. Sadussa tulee ilmi myös luonnon elollistamista ja personoituja kasveja, kun esimerkiksi kukat sanovat Adalminalle: ”Voi, miten kaunis sinä olet.”

Lähtökohtaisesti miljöö on kovin tyypillinen, romanttinen miljöö. Romantisoitu kullanhohtoinen kuninkaan hovi toimii tarinan alku- ja loppupaikkana. Prinsessan sydämen ollessa kylmä, tuntuu ympäristökin kovin karulta ja kylmältä, vaikka kaikki juhlallisuudet ovatkin läsnä. Välissä käydään kuitenkin myös luonnonmiljöössä – metsässä, joka vaihtelee tunnelmaansa tarinan mukaan. Karkumatkalla metsä vaikuttaa jännittävältä ja moniulotteiselta, kun taas kruunun kadotessa metsä onkin pimeä ja pelottava. Tyyneys on läsnä naisen yksinkertaisessa mökissä metsässä, joka on niin miljöönä kuin tunnemaisemaltaankin rauhallinen. Mökissä ja sen vehreässä ympäristössä eläessään muuttuu myös prinsessan sydän, mikä tuo ilmi aineellisen varallisuuden tarpeettomuuden onneen. Kokonaisuutena ympäristöt ja tunnelmat kulkevatkin hyvin käsi kädessä.

Sadut tapahtumat sijoittuvat menneeseen aikaan, ja se alkaakin sanoilla ”oli kerran”. Kerronta jatkuu menneessä muodossa läpi tarinan. Sadun kesto parisenkymmentä vuotta. Se alkaa Adalminan syntymästä ja jatkuu aikaan, jolloin prinsessa on noin 18-vuotias. Kerronta käy läpi kaikki ikävaiheet sadun loppuun saakka, tosin tyypilliseen tapaan osin varsin löyhällä otteella.

Satu asettuu 30 sivulle, ja onkin tarinana melko pitkä, sillä teksti osuuksia on lähes joka sivulla. Suuressa osassa ovat kuitenkin kuvituskuvat. Tapahtumat sijoittuvat kaikki yhteen ja samaan maailmaan, jossa seikkaillaan eri miljöissä. Satu alkaa ihmesadulle tyypillisesti ”olipa kerran”. Sadun ongelma lienee Adalminan katoaminen vuosiksi metsän syövereihin, ja vanhemmat yrittävät ratkaista asiaa urheasti luopumatta toivosta. Ensimmäinen käänne sadussa on Adalminan karkumatka metsään, ja huippukohta prinssin saapuminen Adalminan metsämökille ja kruunun löytäminen läheisestä lammikosta. Satu loppuu oman näkemykseni mukaan suljetusti, tarina ei kaipaa jatkoa, sillä Adalminalla on nyt hyvä sydän. Mitään ei kerrota edelleen, mutta jokainen voi kuitenkin kuvitella tarinan myös jatkuvan häiden jälkeen. Sadun opetuksena on nöyryyden merkitys, aineellisten rikkauksien tarpeettomuus. Satu on suurimmaksi osaksi kerrontaa ja kuvausta, mutta säännöllisesti väliin mahtuu myös hieman dialogia. Sadun kertoja on kaikkitietävä ja tarinasta ulkopuolinen.

Sadun kieli on kaunista ja sanastossa esiintyy myös vanhahtavia sanoja, mikä tekee sadusta kiehtovan. Kieltä ei ole vaikeaa lukea tai ymmärtää, vaikka sivulauseita ja pitkiä virkkeitä onkin paljon. Kaikki lauseenlajit ovat sadussa edustettuina, erityisesti puheenvuoroissa tulee esille kysymys- ja huudahduslauseita. Pitkät lauseet ja tarinan pituus voivat tuottaa hankaluuksia pienelle lapselle, joten lähtisinkin lähestymään sadulla hieman vanhempia lapsia tai soveltaisin satua kuvien avulla kertomalla tarinan omin sanoin. Kuvitus on niin herkullinen, että lapsi saa tarinasta takuulla irti paljon pelkästään jo kuvien avulla!